perjantai 3. huhtikuuta 2015

A story that they'll never forget


"Miten tässä aina käy näin?"

Kysymys kaikuu päässäni, kun toinen postaamaton kuukausi vierähtää jälleen ohi. Mutta en ole ollut nukkeilematta, päinvastoin! Kaikkea jännittävää on tapahtunut, kuten esimerkiksi täytin 15 vuotta 18.2 ja sain aivan erityisen lahjan. Kuvat ovat ajallisesti vähän väärässä järjestyksessä, mutta ei anneta sen häiritä!

3. maaliskuuta käväisin Niinan kanssa Isan luona vierailulla! Otin Sheetan mukaan, mutta en oikein saanut julkaisukelpoisia kuvia tytöstä. Tässä kuitenkin Isan ihana Poison Girlin kustomoima tyttö nimeltään Peanut.

7. päivä samaisesta kuusta olin Helsigissä Sanomatalon miitissä, kun olin käymässä Allin luona. Allin Matthew.

Ainon Meredy.

Sonjan Izaya ja oma Sheetani.

Ainon mysteerimikitin.

Viivin Valda.

Viivin Ethel ja Sonjan Elly.

Lotan Crystal.


Ja näistä pääsemmekin tähän isompaan aiheeseen, josta alussa puhuinkin. Alli tuli meille viikonlopuksi 20.-22.2 ja aikeina oli lauantaina viettää vähän minun syntymäpäiviäni. Äiti oli pyytänyt meitä tulemaan kotiin neljäksi, että saataisiin viettää illalla pieniä syntymäpäiviä. Pahaa aavistamattomana tullessamme kotiin koin kuitenkin aikamoisen yllätyksen:

Kotona eivät suinkaan odottaneet vanhempani, vaan Alisa, Ada, Aino, Isa, Maria, Niina, Sonja ja Sara. He olivat järjestäneet minulle syntymäpäivät, eikä minulla ollut siitä aavistustakaan. Kaiken he olivat sopineet äitini kanssa ja Aino, Sonja ja Sara olivat tulleet Etelä-Suomesta sekä Isa kuopiosta asti viikonlopuksi syntymäpäivilleni.

Minulle oli pussillinen lahjoja, esimerkiksi Euro Shopper-energiajuomaa, suklaata, karkkia, kookos, nuken mekkoja, Katy Perry-ripset, kortteja ja paljon muuta. Kaikki lahjat oli kääritty Helsingin Sanomien paloihin sekä pussin pohjalla oli pino kyseistä lehteä. Siellä oli kirjoitettu vihje, joka kertoi minun katsovan Ainon puhelimen kuoren alle. Puhelimen kuoren alla oli toinen vihje, joka kehotti minut hakemaan jotain sohvan takaa verhon alta. 

Sonjan ottama kuva!
Sonjan ottama kuva!
Itku tuli avatessani pakettia, paikallaolijat ja lisäksi Lotta (joka ei päässyt tulemaan) olivat hankkineet minulle kaiken muun lisäksi Pullip Asuka Langley Soryun sekä L-obitsun. 

Sonjan ottama kuva!
Loppuilta kuluikin puistossa ja meillä oleskelussa, syömisessä ja Kingin katsomisessa. Voin epäröimättä sanoa, että 15-vuotissyntymäpäiväni olivat ehdottomasti parhaimmat koko elinaikanani. En voi tajutakaan, miten kukaan voisi tehdä mitään tällaista minulle. Voin vaan todeta, että minulla on äärettömän ihania ihmisiä elämässäni - eikä tietenkään vain näiden syntymäpäivien, vaan myös kaiken muun takia ♥

Nimekseen uusi tyttöni sai Rosetta sekä varasti Sheetan peruukin - hankin Sheetalle ja Avalle uudet piakkoin. asap yritän mutta idk ,man milloin köhh

Viikon kolmetoista vietin Sallassa (kylä lapissa) lasketellen Allin, äitini ja isäpuoleni kanssa.

Allin uusi tyttö nimeltänsä Ira ♥

Siinä se oli! Vihdoin sain postattua, postaus on ollut tekeillä jo monta viikkoa, mutta aina on tullut jotain tielle... Arvostan paljon jos kaiken tekstin jaksoit lukea, ensi kertaan!

-theredappple

16 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan kuuloiset syntymäpäivät! Onnea:) Kuvat olivat taas aivan ihania, nukkesi ovat söpsyköitä♥

    lifewithmyhappydolls.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Nuo alussa olevat kuvat ovat niin ihania! Sun ja sun kavereidenkin nuket on niin söpöjä! ❤ AwA ~ Sulan ku noi on niin kauniita ja hienosti puettuja \ ( ≥ y ≤ ) / ❤ Oi ja onnea tuosta Asukasta!!!! Todella kaunis pullip neiti *QQ* ~ ❤ Sulla on todellakin ollut tosi hauska, 15 vuotis syntymäpäivä !

    OwO Niin paljon sait näkäjään lahjoja ja vieläpä Asukan kavereiltasi ??!! Siis kuulostaa aivan unelma syntymäpäiviltä 0u0 ... Sulla todellakin on ihania kavereita ja ihmisiä sun elämässä : 3

    Ja Rosetta on aivan hirmu kaunis nimi tuolle uudelle neitosellesi ! ❤ ㅠ u ㅠ ❤
    Rosetta on aivan yli, yli, yliii ihana Sheetan peruukissa !! Että miten sä omistatkaan vielä ,niin kauniita nukkeja ❤ u ❤ ~ ~

    Ja ymmärrän myös että, joskus on jotain muuta tärkeää, joka jättää postaamisen hetkeksi ^w^

    PS: Rosetalla on sairaan kauniit ja tuuheat ripset ! U3U ~ ♡ ♡ ♡

    ~Siniapila~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos tosi paljon ;-; ♥ ja ne on Katy Perry ripset joita sai ennen seppälästä, sain nekin lahjaksi!

      Poista
  3. Apua, sun synttärit oikeastikkin vaikutti aivan ihanilta!♥ Onnea sulle:* Ja uusi nukkesi on suloinen(: Kuvat oli viihdyttävää katseltavaa:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja nukesta voin kiittää vaan ihania ystäviäni ♥

      Poista
  4. Synttärit kuulosti ikimuistoisilta, ja sitä nähtävästi olikin <3 oli ihana lukea näin kuva- ja asiatäyteistä postausta, ei käynyt aika pitkäksi :-) ennen kaikkea täydellisiä nukkeja, ja niin nätti uusi tyttösesi :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa mukava kuulla, että pidit postuksesta! Ite vielä mietin että onko huono jos postauksessa on näin paljon asiaa kerralla, mutta hyvä että ainakin sinun mielestäsi se oli vain hyvä asia ^^

      Poista
  5. whOOOA WHERE DID THE PARTY GOOOO

    otsikkosi sai minut melkein lauleskelemaan ääneen tattista vain

    mUTTA hoksasimpas etten ole oikein koskaan kommentoinu sulle joten asia piti äkkiä korjata!!! Ekoissa kuvissa Ava on liiaN SULOINEN ja Lizbby kanssa tietysti (jolle sopii tosihyvin keltaset vaatteet muuten :0:00 sekä pajakigu kanssa aamen.) Sheeta on edelleen yks söpöimmistä daleista ikinä kuole n varsinkin ku sillä on toi korvapanta ja noi vaatteet ja ja öansksbd :((

    MIITISSÄ OLI OIKEIN HAUSKAA ja jfc how does one take good miittikuvia jösses noi on kaikki aamenlaatusia ??¿¿¿ also mysteerimikitin :**
    AWWW TULEE HYVÄT MUISTOT MIELEEN TON SYNTTÄRIOSION TAKIA yyyy kaipaan teitä kaikkia liikaa :(((( kiva jos tykkäsit meiän yllätyksestä nwnwn mullaki oli ihan hullun kiva viikonloppu ääää haluun sen takas kiitoksia

    ja rOSETTA ITSE srsly literal goddess varsinki ku sheetan peruukki + perfripset yessss jesus approves ♡♡ Noi sallakuvatkin on mukavan alemmuuskompleksien aiheuttavia pgofkbsa rakastan noiden kuvien valotusta :00 ja Allin Irakin on tietysti älyttömän kaunis ja sä kuvasit sitä tosihyvin!!

    Toivottavasti postaat pian koska sun postaukset ja nuket srsly täydellisiä. +++ cant wait miltä Ava ja Sheeta näyttää uusilla peruukeilla!!

    ps tätä kommenttia oli ihan hullun vaikee kirjottaa bc ei emojeita ffs miten oon koskaan pärjänny ilman niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WE'RE ENDING IT ON THE PHONEEEE

      fobba saa aina lauleskelemaan ääneen JA EMOJITON KIRJOITUS MUUTEN ON SIKA VAIKEETA tähänkin olisin laittanut fobba ja habaemojit.

      KIITOS IHANA KOMMENTTI AINO JA MULLAKI ON TEITÄ IKÄVÄ :(:(:((:(:(((:(:(( mut kahden viikon päästä nähdään ♥♥♥♥♥ ei kaikkia mutta osaa JA ME NÄHDÄÄN - Nähdään pian!

      joo kelpais se viikonloppu takas anytime the best time of my life tbh ja köhhh millonkoha saan ne peruuqit tilattuu ku pitäis säästää mopokorttiin ja aijai sullekki oon auki pari kybää jöseS

      Poista
  6. jeij hyvä että noi kuvat kelpas tähän postaukseen :-) Olisin voinut kyllä ottaa parempiakin kuvia sad..mutta apua kiitos itsellesi kaikesta ruuasta (ekana ruoka omg) mutta siis seurasta ja kaikesta, siellä oli kivaa <3 !!

    Ennen kuin kommentoin mitään noista kuvista, niin on pakko kehua tätä ulkoasua (。◡‿◡) RAKASTAN TOTA TAUSTAA amen, noi kaikki kuviot ja värit on niin kivan näköisiä, sopii myös tohon banneriin, koska sähän varmasti tiedät että tykkään bokeheista niin aslkdfj tää ulkoasu on mun mieleen, paljon plussia tästä ♫❤✌ (ton vikan pitäis olla joku peace merkki mut hahahhah tää blogger pila a kaiken kauniin)

    Rosetta on niin kaunis että itken <3 vaikka toi Sheetan peruukki näytti niin söpöltä Sheetan päällä, mutta kyllä se Rosetan päällä näyttää jotenkin niin kauniilta, en olisi koskaan ite nimittäin ajatellut että Asukan päälle voisi pistää vaaleanpunaisen peruukin XDD (k mitä mä nyt Yukarille vaan ruskeen hommaan mutta joo) Vaaleanpunainen tuo jotenkin ihanasit noita Asukan huulia ja kasvonpiirteitä muutenkin paljon neutraalimmin esiin kuin toi sen stockperuukki. + noi siniset silmät ton vaaleanpunaisen kanssa, voiko oikeasti olla mitään kauniimpaa, jos toi olisi Dal niin se olisi söpö mutta koska Asuka niin sen takia kaunis

    MYös noi sun ottamat kuvat, wow. Oot kyllä hyvä kuvaamaan, pffftt sun olisi kyllä pitänyt ottaa noi kuvat sun lahjoista itse, niistä olisi tullut miljoona kertaa parempia <(_ _)> sorry lupaan sitten joskus ottaa sulle parempia kuvia korvaukseksi noista. ;Mutta noi Sallassa otetut kuvat on hienoja, en kyllä yhtään itse kaipaa lunta kun täältä se on nyt sulanut pois, mutta toisaalta toi aurinko ja miten se saa ton lumen näyttää ihanalta ja sitten noi nuket USKO POIS TÄÄ ON SEKAVIN KOMMENTTI MITÄ PYSTYN KIRJOTTAA

    Sun Rosetta ja Allin Ira, molemmat on kyllä niin kauniita nukkeja, nukkegoals jos multa kysytään (oT-T)尸 Sitten noi alun kuvat, aww toivottavasti Sheeta ja Ava saa sitten kivat peruukit ! (vaikka tykkään tosta Avan tämänhetkisestä peruukistakin cries mutta uskon että koska oot Oona niin teet Avasta sellasen beauty queenin ) Sitten noi Liz kuvat myös, kato nyt tota koiranpentutyttöä <3 Varsinkin toi kuva missä Lizillä on toi dinoasu päällä niin apua, miten sun nuket voikaan olla noin ihania kaikki

    KUITENKIN ihanaa että postasit ! Toivottavasti postaat taas pian kun osaat kuvata ja sulla on hei ihania nukkeja ja niillä kivoja vaatteita )-: (vaatteet onkin se main point postaamiseen right) toivottavasti arvostat tätä aamukommenttia kun mun pitäis olla kuvaamassa kuvatarinaa nyt niin oonkin täällä hOW mutta hauskaa kuukausia sulle ja nähdään taas pian Oonasein <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS KUVISTA NE OLI HYVIÄ SHHH ja olepas hyvä äiti oli leiponut kyllä oikein oivan kakun.

      HAHAH TEIN SEN IHAN SINUA AJATELLEN bokehit on kyllä *emojeja millä yleensä ylistän asioita*

      wowz mäkää tbh ollu ajatellu vaaleenpunasta paitsi samana iltana kun tytön sain nii katoin flickristä kuvia asukosita ja siellä oli vaaleanpunainen asuka johon rakastuin, mutta toi sheetan peruukin kokeilu oli ihan hetken mielijohteesta ja se kannatti *habaemojeja.*

      eiiiei ei olis tullu parempia oot parempi lol uwuwuwuwu kiitos vielä niiden ottamisesta tuhannesti ♥♥

      mustaki se avan peruukki sopii sille mutta kun se peruukki on aivan liian pieni nii sitä on kamala pitää sillä :((( MUTTA KIITOS TOSI PALJON JÄLLEEN IHANASTA KOMMENTISTA ;-; eikös me nähdä seuraavan kerran vasta traconissa tho hhh miksen vois asua lähempänä nii voitas nähä useamminki :( mutta nähdään sitten! ♥

      Poista
  7. Todella kiva että postaat taas! Todella ihania kuvia ja ONNEA ONNEA ONNEA uudestä nukesta! ;'3

    VastaaPoista
  8. ihania kuvia, varmasti oli tosi kivat synttärit! c:
    onnea uudesta nukesta ~

    VastaaPoista

Jätä kommentti ja teet minulle hyvän mielen ♥